1. Extra: Kulissien takana

Ensimmäinen extra on tässä. Ekana ajattelin vähän kertoa tästä rumbasta jonka käyn läpi aina uuttaa osaa tehdessäni. Sen jälkeen vähän tämmösiä kulissien takana kuvia  ja jotain mun mietteitä. Ei hätää! Ei hirveästi viivästytä seuraavan osan tuloa, pikkuisen tottakai. Nyt päästän teidät kuitenkin asiaan.

Suunnittelu

Suunnittelu on oikeastaan lempivaiheeni. Käyn päivittäin tarinan tapahtumia läpi, mietin eri henkilöiden ajatuksia, motiiveja ja ylipäätänsä mielessäni häilyy koko ajan miettiessäni jotakuta tiettyä henkilöä kysymys "Kuka hän on?". Koko tarinan ajan tutustumme uusiin henkilöihin, ja selkeyden vuoksi on tärkeää että minä ymmärrän heitä täysin, jotta voin yrittää valaista jokaisen luonnetta ja motiiveja teillekkin. Jos minä en tunne heitä, on lukeminenkin rasittavaa sillä ei saa oikeaa kuvaa henkilöistä vaan joutuu arvailemaan. Voin paljastaa että suunnitelmani yltävät Tatianasta vielä kaksi sukupolvea eteenpäin (Viviane 1. sukupolvi jne.). Luultavasti lopetan Vivianen lapsenlapsiin, jos niitä ikinä tuleekaan. Sen jälkeen suunnitelmissa olisi aloittaa uusi tarina johon annan esimakua tarinan loppupuolella. Olen huomannut että tähän tarinaan kohdistuvat suunnitelmani ovat hieman... sanoisinko rajuja? Onnelliset loput eivät ole onnellisia loppuja jos koko tarina on ollut yhtä onnellista pyörrettä, niinpä paljastan että suunnitelmissa on kahden parin erot, sekä yhden henkilön ennenaikainen kuolema. Tietenkin mainitsen myös sen että myös yhdellä päähenkilöistä tullaan toteamaan eräs sairaus. Idea tähän tulee suuresta halusta änkeä omaa elämääni tarinaan. Itselläni on siis tämä samainen sairaus, mutta ei siitä sen enempää. Inspiraatiota saan aivan kaikesta. Varsinkin kun kuuntelen musiikkia. Kamalimmat käänteet tulevat mieleeni juuri tällöin. Rakastan kuunnella Vain elämää 2. kautta sekä sitten sekalaisesti vähän kaikkea. Nämä seuraavat biisit kuuntelen ainakin joka toinen päivä: Todella kaunis, Siipeen jos sain (Laura Närhi), Minä olen, sinä olet, Mitä silmät ei nää, Äiti pojastaan pappia toivoi (Ilkka Alanko), Mä annan sut pois. Ja tietenkin kun luen muiden tarinoita niin saatan joko poimia pieniä pätkiä tai sitten keksin jonkin uuden nerokkaan idean tarinan inspiroimana. Vaatimattomuus myös pukee minua oikein hyvin kuten huomaamme. Modit ja erityisesti poset antaa kanssa voimia tulevaa kuvausta varten, ja helpottaa suunnittelua. Poseja ja modeja saatan valita yhteenkin osaan tunnin tai puoltoista. Ja koska älykääpiö olen, niin aina kun uudet poset olen valinnut, tallentanut, purkanut ja siirtänyt "poses"-kansioon niin pelissä huomaan että kaksi kolmasosaa on kadonnut. Hyvä minä!

Kuvaaminen

Huhhuh, kovin työ on kyllä kuvaamisessa. Ja koska en ole ainut lapsi (ja Sims3 vain pöytäkoneellamme, mur) niin tietokoneelle en aina pääse. Luojan kiitos meillä on myös Xbox360 sekä vanhempien ipadit joilla nuo 2- ja 5-vuotiaat voivat sitten pelailla. Ruutuaikaa tulee noin 150 % liikaa koko perheelle, ihan tietoisia olemme. Yritin siis viestittää äskeisellä lauseella että ihan turha tulla kauhistelemaan. Asiaan, yritän saada kuvista mahdollisimman aidon oloisia ja poseja jonkinverran käytän. Mulla vaan menee simien asetteluun niin kamalan kauan aina että poset on siinä mielessä vähän hankalia. On silti kiva kun voin kanssa muille simeille asettaa jotkin kivat poset ja niiden kautta sitten liikutella niitä. Mukavaa kun tuntee ittensä joksikin jumalaksi, olette vallassani simit! Kuvaan useissa erissä. Ensimmäisenä kuvaan noin 30-40 % ja sitten loput joko kerralla tai kahdessa erässä. Juuri tälläisiä kulissien takana extroja varten napsin kuvia esim. pose mokistani. Muistatte varmasti viime osasta kohdan jossa Tatiana nojaa sänkyynsä ja toteaa olevansa masentunut.
Tässä totuus siitäkin kuvasta. (Tatiana leijuu)

Vuodenaikojen kestoa joudun paljon säätämään. Oikeastikkin syksyyn olisi ollut vielä noin 4 päivää, mutta kun tarinaa teen niin normaalit pelailut ei oikein innosta. Eikä siitä sinänsä ole mitään hyötyäkään.

 Kirjoittaminen

Todella helppo homma. Kuvat paikalleen ja sitten vain kirjoitamaan. Mikäs siinä. No joo, voin kertoa nyt vähän syvällisemmin. Katon kuvaa ensin hetken, muistelen mitä siinä tapahtuu (mullahan on tunnetusti "tosi hyvä" muisti...). Aika paljon mulla on mielessä aina jo kaikkia osuvia reploja, mutta sitten pitää tietenkin vähän täydennellä ja etsiä porsaanreikiä jotka sitten paikata. Kirjoitan aika usein kerralla koko osan. Joskus ei tietenkään puhti ja aika riitä mutta kirjoittaminen vaan on niin helppo homma kun on jo kuvannut, että kyllä siihen melkein aina jaksamista on. Kun olen saanut kirjoitettua koko osan tarkastan sen ensin kaksi kertaa sitten vielä esikatselussa lasken kuvat ja luen vielä kerran läpi. Tästä on tosi vaikee kirjottaa, toistan vaan itteeni. Se siitä. Nyt tiedätte vähän siitä kuinka hankalaa mun pienillä aivoilla on suunnitella, kuvata ja kirjoittaa.

Kommentit

Myönnettäköön, rakastan kommenttejanne. Tarkastan sähköpostini noin 15 kertaa päivässä. Yleensä teen sen Ipadilla. Katson näyttöä ja kysyn "Siis sulla ei nyt ole mulle mitään?". No, sitten katon ihan innoissani että uusi sähköposti. Ja "jee", se on Twitteriltä! "Tunnetko henkilöt pälä pälä pälä"! Raivostuttavaa! No, sitten tarkastan 11 illalla ja oho! On tullut uusi sähköposti joka ilmoittaa kommentista. Siinä vaiheessa olin jo luovuttanut. Heh, seuraavana päivänä sama uudestaan.

 Suhteeni päähenkilöihin

Kun pelaan, on pienimuotoiseksi tavaksi tullut tuo selostaminen, joko mielessä tai hiljaa puhuen. Joo, pitäis varmaan alottaa tyyliin joidenkin pelivideoiden tekeminen, mutta njääh.. miten siihenkin riitäisi aika? Koitetaan nyt pysyä hetki asiassa. Ideana nyt on että kerron mitä ajattelen eri henkilöistä kun heillä pelaan.
  
Kun pelaan Tatiana Pisarrolla en hirveen usein turhaudu. Tai no iltasin joo. Tyypin pitäis hoitaa lastaan mutta sitten onkin ihan pakko mennä nukkumaan! Sillon mutisen jotain tähän tyyliin "Tatiana, tyhmä! Tyhmä tyhmä ihminen! Eikun sim. Onko sulla aivoja? Ilmeisesti ei!". Katon näyttöä murhaavasti ja totean mielessäni "Sä olet niin lutunen!". 

Christopher Law, senkin idiootti! Jotain ton tyyppistä. Haukun sitä itse keksimäni juonen takia, kyllä. Mä en tykkää Chrisistä. Se on... ärsyttävä. Liian sinisimänen ja liian rakastunut Tatianaan! Muuten menisin tapattamaan sen Egyptiin, mutta se ei nyt kyllä ihan käy päinsä. Suunnitelmat menis aika uusiksi....

Viviane Pisarro on söpö. Mutta sen ihonväri on liian tumma ja hiukset liian vaaleet. Sillä on tullut varmaankin aika paljon geenejä isän puolelta. Ei muuten aavistustakaan minkä näköinen Jason (idiootti) on!

Aimee Bosse sun vaatteesi! Miksi mun pitää keksiä aina kaikkia tyhmiä tekosyitä tyylisi takia. Tuhma EA! Mä kidun Aimeen takia. On sekin ihan kiva persoona, ja säilynyt paljon nuorekkaampana henkisesti kuin Tatiana....

 Muuta hauskaa

 Te tiedätte että tämä on Pisarrojen tontti. Siinä on niiden talo, joo.

 Mutta mikäs tämä on? Tämä ei todellakaan ole mikään viaton pikku vaja.

 Sisällä on hissi.

 Saavuimme alakertaan.

Okei, tässä on ruokasyntetisaattori.

 Kukas toi oikein on?

 Ihan rauhassa kamu.

 No mitäs tuolla sitten on?

 Taisimme saapua vessaan.

 Jossa on ikkunoita?

 Mennään mieluummin hissin vieressä olevaan huoneeseen.

 Hmm... Näyttää etäisesti tutulta.

 Oikeen telkkarikin.

  Hetkonen, Chritopher Law, mitä ihmettä sä täällä teet? Sun lentos lähti jo!

No joo. Tänne siis majoitin Chrisin ja sen tuntemattoman pojan. Ajattelinpahan paljastaa.

 Ja pose player on Tatianan vessassa.

Murhaava ilmeeni, heh.

Tämmöstä tällä kertaa, toivottavasti piditte. Seuraava osa tulee toivottavasti pian.

Kiitos,

Omenainen

Osa 4. Sydämen kutsu

Monta viikkoa myöhemmin

 Tatiana oli kuluttanut aikansa siivoten.

 Hän oli tukahduttanut tunteensa ja keskittynyt jälleen täysin rakkaimpaansa, Vivianeen.

Vaikka toisaalta saattoi luulla naisen seurustelevan roskapussin kanssa...

 Päivät kuluivat ja kesä loppui.

Mutta Tatiana siivosi, laittoi ruokaa ja opetti Vivianea potalle.

 Lopulta saattoi sanoa syksyn tulleen.

 Monet viettivät aikaansa keskuspuistossa.

 Tai vain kuunnellen puiden huminaa ja ottaen lomaa kaupungin melskeestä.

 Myös ikävä flunssakausi oli tullut Sunset Valleyn pieneen kaupunkiin.

Oli ihailtavaa että vielä jotkut kasvit sinnittelivät syksyn viimoista huolimatta.

 Sinnittelivät, kuten Tatiana Pisarro.

Eräänä iltana Christopher Law makaa sängyllä vanhan ystävänsä poikamiesboksissa.

Hän ei ollut kestänyt enää Aimeen, Tatianan ystävän arvostelevia katseita.

Muutaman päivän päästä hän palaa takaisin Ranskaan, tyttöystävänsä luo.

Hän palaa takaisin helvettiin.

Mies ponkaisee ylös sängyltä ja tarttuu vapisevin käsin puhelimeen.

Pikavalikosta naisen numero, paina vihreää, paina vihreää.

Hetken kuluttua puhelimesta kuuluu ylipirteä ääni:

- Heippa muruseni! Kunpa tulisit jo tänä iltana kotiin! Minulla on niiiin kova ikävä!

- Maryse, minun täytyisi kertoa eräs asia, Christopher sanoo hieman empien.

 - Mm, tottakai! Mutta miten sinä lähdit niiin pitkäksi aikaa työmatkalle? On raskasta olla eros-

- Maryse! Chris keskeyttää.

- Haluan erota.

- Ei! Mutta minä rakastan sinua! Ja meidän pitää mennä naimisiin! En halua olla köyhä! Maryse nyyhkyttää eikä huomaa paljastuneensa.

- Mitä? Christopher henkäisee ja lyö nopeasti luurin korvaan.

- Sinä liero, hän mutisee.

 Sinä yönä molemmat näkevät samaa unta.

Unta heistä, yhdessä.

 He tanssivat.

Tanssivat kuin olisivat syntyneetkin tanssimaan yhdessä.

 Ja suutelevat, pitkään ja hartaasti.

Kun tuo hetki on ohi, he katsovat toisiaan rakastuneesti.

Mutta sitten tulee jälleen se lause, lause joka on kummitellut molempien mielessä.

Chris, tämä oli viimeinen suudelmamme.
Muutaman päivän kuluttua

Tatiana on herännyt jo aikoja sitten. Mutta nyt hän ei enää jaksa nousta.
Masennus, sen täytyy olla masennus. Ja minä tiedän miten parantua.

  - Aimee! Tarvitsen sinua! Tatiana huudahtaa puhelimeensa hieman turhan kiivaasti.
- Joo joo, tulossa. Mutta hei, koita rauhottuu, mä en jaksa mitään kiukkupussia auttaa!
Tatiana naurahtaa hermostuneesti.
- Älä jännitä. Kerran hän vastasi myöntävästi, niin kaikki menee hyvin.
- Mutta entä jos..
- Tat! Missä on se seikkailunhaluinen tyttö?
- Se jäi Jasonin makuuhuoneeseen, Tatiana sanoo murheellisesti.
Hetken kuluttua

- Kyllähän minä ihan nätti olen, Tatiana toteaa hiljaa.
Viviane oli mennyt päiväunille ja Aimee oli jo matkalla.

- Minkä tyylistä meikkiä toivot?
- Ehkä jotain sinistä luomiväriä tai jotain? Tatiana ehdottaa hiljaa.
- No, katsotaan, Aimee sanoo ja mutristaa huuliaan mietteliäästi.

 - En pidä kampauksestani, se ei ole tyyliäni, Tatiana toteaa 20 minuutin kuluttua.
- Huoh, hyvä on. Mutta meikki on okei?

- Meikki on okei, Tatiana sanoo ja katsoo jännittyneesti ulos.
- Mitä kello on?
- Taitaa tulla kohta kuusi.
- Ei! Minun täytyy lähteä! Tatiana huudahtaa.
- Odota! Laitan hiuksesi nopeasti!

- Parempi, Tatiana toteaa hymyillen.
- Sinähän aivan hymyilet! Aimee sanoo nauraen.
- Kiitos Aimee, olet ihana.
Puolen tunnin kuluttua

Heti löydettyään Christopherin Tatiana tarttuu miestä käsistä ja kuiskaa:
- Christopher, minä olen niin pahoillani.
- Älä, pidetään nyt vain hauskaa yhdessä, Chris sanoo ja hymyilee.

 - Mennään syömään, tule, Chris lisää ja katsoo Tatianaa odottavasti.
Nainen nyökkää ja hymyilee.

 Muutamaa kerrosta ylempänä on noutopöytä jonka luo kaksikko suunnistaa hiljaisuuden vallitessa.

- Chris, nuo ovat lempikukkiani! Tatiana huudahtaa.
Christopher virnistää ja sanoo:
- Joku on tainnut juoruta mieltymyksistäsi.
Aimee, Tatina arvaa mielessään.

 Hetken pari syö hiljaa.

 - Kuinka paljon... kuinka paljon tämä maksaa? Tatiana kysyy hieman vaivaantuneesti.

- Älä yritäkkään! Christopher huudahtaa.
Tatiana katsoo häntä kysyvästi.
- Talo tarjoaa, mies vastaa ja kurottautuu suutelemaan Tatianaa.

- Mitä tarkoitat?
- Omistan tämän paikan.
- Vau... oletko tosissasi?

Chritopher vain naurahtaa ja sanoo:
- Tule, pidät tästä varmasti.
Tatiana nyökkää pienesti ja suo miehelle leveän hymyn.

 Tatiana katsoo epävarmasti puisia ovia.
- Ihastut siihen.

- Chris! Tatiana huudahtaa ja katsoo lumoutuneena salia.
- Pidätkö?
- Rakastan.

- Tämä on uskomatonta! Tatiana sanoo ja antaa katseensa kiertää suurenmoista salia, sen lavaa ja kauniita vanhahtavia tuoleja.

 - Kiitos, Tatiana kuiskaa.

- Haluatko lähteä jo vaikka tanssimaan? Chris kysyy mutta ei saa sanallista vastausta.
- En, Tatiana kuitenkin lopulta sanoo ja vinkkaa silmää.

 Tatiana istuutuu ensimmäiselle riville ja saa pian Christopherin viereensä.

Hetken hiljaisuuden jälkeen hän kuiskaa:
- Sinulla on jo tyttöystävä.

 - Me erosimme, Chris kertoo ja katsahtaa Tatianaan.
- Mennään tanssimaan, nuori nainen sanoo jo pirteämmin.

 - Tää on kaunis paikka. Mutta mä kun luulin että olet ensimmäistä kertaa Sunset Valleyssa, Tatiana puhelee kävellessään kohti erästä parveketta.

 - Mä synnyin täällä. Kasvoin täällä. Ja lopulta muutin täältä.
- Ai, mä en tiennyt.

 Tatiana lisää:
- Olisko mun kuulunut tietää?

- En mä tiedä, Chris toteaa ja naurahtaa.

- Saanko luvan? Christopher kysyy ja suutelee naisen kättä.
- Toki, Tatiana sanoo ja sallii pienen kikatuksen karata huuliltaan.

 - En osaa tanssia, Tatiana sanoo ja irvistää taidoilleen.

 - Mm, minäkin olen oikea mestari.

- Kuinka paljon me oikein nautimme?

- Ei aavistustakaan! Mutta varmaan aika paljon, Tatiana sanoo ja nauraa.

- Lentoni lähtee huomenna, Christopher kuiskaa.

 - Minä tiedän, Tatiana kuiskaa ja antaa muutaman kyyneleen valua poskilleen.

- Mutta muista, että rakastan sinua aina.
 Aamulla

Tatiana nousee istumaan sohvalta. Hän venyttelee ja katsoo ympärilleen.
Tuntuupas täällä kylmältä.

Hän kävelee lämmityksensäätölaitteen luo ja huomaa saaneensa viestin.
"Aivaimesi ovat pöydällä"
- Chritopher, Tatiana kuiskaa ja purskahtaa itkuun.
~
Sinne meni Chris. 
Ihan kivan pitunen osa, vähän tylsä. Pahoittelen lievää laaduttomuutta, oon nyt vaan vähän laiskalla päällä. Joo, herää kysymys, millon en olisi...?
Haluisitteko lukumusiikkia?
Lupaan nyt yhden asian, nimittäin, jos saan vielä yhden (1, nollan jälkeen tuleva numero, viisi miinus neljä jne.) uuden lukijan, edes yhden, niin lupaan tehdä "kulissien takana" ekstran. 
Se ei nyt kuulosta hirveen siistiltä, mutta se on (toivottavasti) ihan hauskaa luettavaa.
Kattokaas muuten, löysin yksisarvisen.

 Ennenkuin pääsette kommentoimaan niin sanon vielä, että jos jotkin sekarotuiset tarinani kiinnostavat, niin klikkaappa tästä.
Niin ja kiitos ihanista kommenteista, ootte ihania!
Kiitos, 
Omenainen