Viviane katsoo tylsistyneesti vanhahkoa miestä joka paasaa maan koillisosien helteistä ja tihkusateista.
Tatiana tuhisee sohvalla.
Ilmapiiri on unelias.
Hetken kuluttua Tatiana säpsähtää hereille ja katsoo unisena silmät puoliksi auki Vivianea.
- Miksei kukaan herättänyt? Hän kysyy toruvasti.
- Shh, nyt tulee meillekkin ajankohtaisia uutisia, Christopher mumisee keskittyneesti.
- Ei noi vielä kerro teille mitään uutta keskustan suurremontista, Viviane puuttuu aiheeseen.
- Olkaas nyt neidit hetki hiljaa! Chris pyytää.
Tatiana hymähtää ja nousee paikaltaan.
- Tules Viv keittiöön niin saadaan rauhassa jutella.
- Me ollaan mietitty Chrisin kanssa pientä lomaa, saataisiin kunnolla yhteistä aikaa ilman työkiireitä, ja voitais sopia kaikki riidat oikein rauhassa.
- Niin me lähetään huomenna. Voit kutsua jonkun kaverin yöksi!
- Wou... Te lähette aika äkkiä, mutta käy. Pyydän Martyn. Entä meidän kevätjuhla?
- No hyvä! Ja kyllä me siihen ehitään, sehän on vasta sunnuntaina. Me lähetään ajamaan niin että ehditään iltapäiväksi tänne. Meettekö Martyn kanssa sitten yhtämatkaa?
- Joo mennään.
- Mietin hieman sitä, että minne me voitais Chrisin kanssa mennä?
- Menkää johonkin suureen kaupukiin, niinkun Bridgeportiin, ja tutustukaa kerrostaloihin, Sunset Valleyn keskusta on parin vuoden päästä täynnä niitä!
- Bridgeport nyt on turhan kaukana mutta...
- Jos käsky käy niin kyllä me Bridgeportiinkin päästään, Chris keskeyttää ja kaikki nauravat.
Seuraavana aamuna
Ovelta kuuluu koputus.
- Sisään vaan! Viviane huutaa.
- Vieläkö meillä on kouluhommia? Marty nauraa.
- Älä naura. Mä kirjoitan nyt pohjaa hyvälle tulevaisuudelle. En haluu viettää elämääni roskapöntössä.
- Okei okei, mutta arvosanat on jo annettu?
- Ens vuonna opettajat muistaa mut "sinä tyttönä joka olisi voinut mennä rannalle, muttei mennyt".
- Ihan miten vaan. Mutta entä noi kaikki kamat tossa?
- Äiti sano jotain pyyhkeistä, astioista ja ehkä saippuasta...
- Voi Viviane... Laitetaan nyt nämä tästä ja mennään ostamaan jäätelöt?
- Okei...
- Vietkö sä saippuat?
- Minne?
- En mä tiedä mitä äiti sano!
Seuraavan päivän iltapäivällä
- Onko sulla edelleen huono olo? Käynkö vaan hakemassa meidän todistukset? Marty kysyy huolsetuneesti.
- Kyllä mä pärjään. Sitäpaitsi mulla on meidän kuoroesityksessä soolo...
- Tuus nyt syömään. Mä en valitettavasti löytänyt laseja.
- Ei se haittaa, mä otan.
Kahden vuoden kuluttua
- Mä kaipasin majakkaa, joka näyttäis missä on karikko.
- Olin vain lintu joka seurasi muita. Se ei tuntunut hyvältä.
- En osannut valita omaa päätöstä, omaa matkaa.
- Kaikki oli kuitenkin niin uutta ja kaunista että sokaistuin.
- Mutta samalla oli niin outoja asioita.
- Joskus katsoin liian kauas ja aloin pelätä.
- En vain uskaltanut ylittää sitä poijua, joka kertoo milloin syvät tummat vedet alkavat.
- Aina oli vuori jonka yli ei päässyt eikä nähnyt. Vuori jonka takaa aurinko aina nousi.
- Ja vuori jonka taakse se laskeutui aina piiloon.
- Aina näin kolon johon en uskaltanut kurkistaa.
Viviane näplää kynsiään hermostuneesti.
- Ei se haittaa, mä otan.
Kahden vuoden kuluttua
- Koska hän oli paskiainen.
~
Pitkästä aikaa uusi osa.
Mä oon ihan superpahoillani, ja ensi osassakin saattaa kestää koska sen tapahtumista mulla ei ole mitään käsitystä.
Nyt on kuitenkin kesäloma alkanut, wuhuu! :)
Mulle tuli oikein hyvä todistus, ja kylkiäisenä sain myös hymypatsaan!
Saatoitte nähdä mut maikkarin kympin uutisissa kesäkuun ensimmäisenä lauantaina. :D
Kaikille ihanaa kesää ja ennenkuin edes suunnittelette mitä aiotte mulle jaaritella kesästänne,
niin jaaritelkaa ensin tästä osasta. ;)
Viviane tosiaan menossa nyt sitten lukioon.
Ja ai niin, kiitos aivan valtavasti! Viisi henkilöä liittyneet lukijaksi, en olis ikinä uskonut! <3
Kiitellen,
Omenainen
